Taalla alkaa muodostua jo rutiinit. Noin kolmeen saakka oltiin eilenkin rannalla, mina kirjojeni lomassa ja Elle suoritti tunnin pituisen rantakavelun. Hotellissa sitten pienet sapuskat, pieni levahdus ja kaupunkille. Eilen mentiin tutkimaan toista tavaratalo jossain siella, ei ne mikan erittain hyviin varustettuja ole, vahan kun meidan Lansitori. Kolusime sen, tutkin vahan viinaksien hintoja litra Bacardi rommia maksoi 80 pesoa, see on samassa kurssissa viron kruunun kanssa. Onko se halpaa? Sitten heidan omat viinat joissakin on pullossa jokin mado, joissakin on skorpioni. Pullo juodaan ja makupala tulee kaiken paalle, nostaa kuulema mieskuntoo. Kai jokin sellainen taytyy ottaa kotiinkin. Illalla suuntasime viela lahikadulle siella on vakea kun ennenvanhaan tuokokuun tyovaen kulkueessa. Ravintola toisessa kinni, elava musikki soi, katua elavoitta vanhanajan sotilaiten marssit, viihtydys mielessa.
Elle ressukka vasui ja meni jo puoli yhdeksalta hotelliin, itse paatin viella vahaan kavella. Yhdessa mielyttavassa ravintolassa istahtin sitten ja tilasin paikallista ruokaa. Siella on hyvaa musiki ja kokki naytti taitojaan tehden liekitettyja mansikoita. Taytyy kesalla kokeilla itsekiin.
Tanan aloitimme siis paivamme taas meressa uimassa. Sen jalkeen syomaan ja rantaan. Tultiin toista kautta ja poikesimme yhteen sukelluskauppaan. Viella en ole paatanut mutta vististi ostan omat snorklaus valineet. Kai tulevaisuudessakin tulee eteen tilanteita menna matkoille ja snorklamaan. Meri on tanaan taas ylimielinen ei tahto paasta veteen laineet vistoo takaisin, mutta niin rentouttava on sulkea silmat ja kuunnella merenkayntia. Kuulema piti olemaan hermoille kun palsamia.
Huomenna olen taas menossa retkelle ja palaan vasta illalla. Kai sitten perjantaina kirjoitan miteen meni. Terveisia kaikille, heittakaa mulle pari sana Margus ja Urmas.
Kirsti Timmeri TAROSKOOP 13.-19. jaanuar.
2 tundi tagasi
Kommentaare ei ole:
Postita kommentaar