Miten tämä matka siis alkoi. Kun olin viikonloppunakin töissä, niin kaikki jäi maanantain päälle. Hyötyä oli vaatekaapin järjestelmällisyydestä. Aamupäivän mennessä olin sovittanut j hyväksynyt tai hylännyt mukaan otettavat vaatteet. Vuosi sitten oli paino kymmenisen kilo vähemmän, sekin teki tiettyjä rajoituksia. Kolme uimapukua löysi paikkansa roskiksesta, ne oli niin vanhentuneet ja korpuksi muuttunut, naiset ymmärtää, mistä minä puhun. Lopuksi meni kyllä koko päivä pakkaamiseen, mitä nyt välillä ruoan laitto. Mikko lämmitti saunan ja jotenkin jäi lähtöbussin aikataulu tarkistamatta.
Illalla yhdeksältä menin siis nettiin ja rupesin tutkimaan ja mitä kumma. Ei ole. Sen päivän viimeinen oli lähtenyt kahdeksalta ja seuraava menisi viideltä, mikä vaihtaa lentokenttä kuljetusta. Helsingistä taas aikaisemmin ei millään pääsisi lentoasemalle. Olin jo melkein suostuttelemassa Mikkoa kuljettamaan minua sinne, kun menin vielä tutkimaan pysäkkejä 1:30 bussille. Ja taivaan kiitos, se sittenkin kulki lentokentän kautta. Nyt ei muuta kun kello kolmen tunnin päästä soimaan ja nukkumaan.
Mitä ei tullut, se oli uni. Parisen tuntia lepuutin silmiäni ja kehoa, mutta kun rupesi paikat puutumaan, niin oli aika nousta. Hyötyä oli niin paljon, että oli aika tehdä kunnon meikki ja rauhassa kerätä viimeiset asiat. Mikä jäi se oli hyttysmyrkky, mitä täytyy mennä täältä etsimään. (Nyt tänne kirjoittaessa voin sanoa, että ei niitä hyttysiäkään näkynyt). Matka Hesaan taittui ongelmitta. Vaikka miten yritin torkkua, se oikein ei onnistunut. Kun Tampereella oli täysi talvi, niin tulin myös toppatakissa ja talvisaappaissa, se varustus täytyi jättää lentokentälle varastoon, Maksoi 2 vk 25 euroa. Vaihdoin siis kevyempää päälle ja suuntasin liukuportaisiin oman 3 laukun ja käsilaukun kanssa. Valitettavasti suuret laukut tuli selän takaa ja ne suistivat minut tasapainosta, niin minä sitten kierin alaspäin, kun portaat kulki ylöspäin. ja laukutkin kieri. Jossain välissä sain jotenkin oikaistua itseni ja pääsin ylös, ja kyllä ne laukutkin lopulta saapuivat. Sen kohtauksen seuraukset oli pikkusormen kynnen katkeaminen. Päh olin ollut siitä niin tyytyväinen. Mulla kun tavallisesti on kynnet hirveän hauraat ja katkeilee ja olin nyt saanut suurella työllä ne kasvatettu pikkusen paremman näköisiksi. Lisäksi oikaistuit vaatteetkin ja mustelmia oli enemmänkin. Tosi ei kätkeneitä luita, eikä edes venähdyksiä. Onneksi mun noloa tilannetta kukaan myös ei nähnyt.
Kun olin vapautunut isoista laukuista pyörin kentällä ja pari kauppaakin oli auki, tuli siis ostettua mukaan Fazerin liköörikarkkeja. Turvatarkistus siis oli omaluokkaansa. Käsilaukkuja minulla ei avattu, mutta käsikopelolla ruumiintarkastus tehtiin. Kai siksi, että oli niin itsetyytyväinen naama edessä. Kaikilla niin hyviin ei mennyt. Ja sitten olikin aika siirtyä koneeseen. Paikka oli aivan takana. Onneksi käytävä paikka. Mun viereen ei tullut kauan aikaan ketään ja heräsi jo toivo, että jäisikin tyhjäksi. Turvatarkastukset venytti lähtöä puolisen tuntia.
Mutta ei me silti päästy vielä menee, kun selvisi että joltakin miehellä ei ollut Kanadan viisumia. Vaimo ja lapset olisivat voineet mennä, mutta kun isä ei niin jäivät kaikki pois. (Nyt voin sanoa, että mies oli muslimi ja ne pääsi silti, mutta tuli ilmeisesti joko Saksan tai sitten Englannin kautta, mutta niillä oli ongelmia Kuubasta lähtiessäkin, kun ne oli tullut muualta kun Suomesta ja nyt oli menossa sharterkoneseen, tosi Bermudalle ei tarvittu viisumia enää). Ongelma oli siinä, että heidän laukut oli jo koneessa. Siinä sitten seistiin ja odotettiin kunnes lasti taas purettiin ulos ja etsittiin käsiin heidän laukut. Ne oli melkein ensimmäisiä.
Tässä oli taas kaksi ensimmäistä tarkastuspistettä tehneet varsinaisen mokaan. Koska viisumin puuttumisen huomasin se joka päästää koneeseen juuri ennen starttia. Ennen vanhaan ei siellä edes tarkastettu passeja, ainoastaan koneen nousun lipukkeita, tai miksi niitä nimitetään. Lento oli aika tylsä. Vaikka miten yritin nukkua, ihan silmälappujen ja korvatulppien kanssa, se ei onnistunut. Kello &:05 sian päästiin ilmaan jossain kahdeksan jälkeen ja aamiainen oli yhdeksältä. Ja edes vettä ei saanut ruokajuomana ilmaiseksi vaan pikku 250 g pullo maksoi, tosi en tiedä paljon. Ruoka oli huono, jotain munakasta muistuttava, kahvi surkea ja teehen ei annettu lisä sokeria, kun olin sen kahviin jo käyttänyt. Seuraava ruoka olikin sitten vasta illalla kello kuusi suomen aikaan, Kanadan jälkeen.
No Halifaksissa oli vesipulloja jonkun verran, mutta ei niin paljon, että kaikille olisi riittänyt.
Jos nyt puhutaan siitä viisumista minkä jouduin hakemaan niin suurella vaivalla, niin se on tuhat kertaa ylihinnoitettu juttu. Meitä ohjattiin suoraan lentotunnelin päässä olevaan huoneeseen, josta ei päässyt mihinkään muualle kun vessaan ja oli siellä tupakka huone. Edes mikään kauppa siellä ei ollut, eikä millaistakaan mahdollisuutta mihinkään mennä. No olihan se viisumi ilmainen, mutta miten paljon arpetia sen takia. Lentokoneessa kyllä liikkui jossain 2 - 3 välissä kärry, mistä tarjottiin yli 4 euro maksavia 15 cm pitkiä patonki pätkiä, jonka välissä saattoi jotain myös olla. Täydellistä ryöstelyä. Mulla oli mukaan pikkuleipiä ja likööri karkkeja. Se oli sitten laihdutus ennen lihotuskuuria.
Perillä vei hirveästi aikaa passintarkastus. Ja tullikin oli tiukka, oikeastaan se oli turvatarkastus. Yhdellä nuorella miehellä oli poikkeava parta, sellainen pitkä ja palmikon laitettu, sitä pidettiin melkein tunti, purettiin sen laukku melkein alkutekijöihin, etsittiin huumeita. Sitä sitten saa kun on niin erilainen.
Kommentaare ei ole:
Postita kommentaar