neljapäev, 23. november 2006

Kuuba reisikirjeldus 8.11.2006, 11:15 rannalla


Huone on mulla 1. kerroksessa 2 m uima-altaasta ja ihanasti paistaa merikin. Yksin kun olen on tilava kerrankin, leveilen oikein kunnolla. Heti ensimmäiseksi menin tarkastamaan uima-altaasta ja merta. Meressä vesi oli lämpöisempi ja tuoksui ihanasti. Matkalla hotelliin saimme kunnon sadetta ja ukkosta. Onneksi silloin kun tultiin perille oli pieni tauko. Mutta myöhemmin nähtiin ikkunasta ihanaa salamointia.

Bussissa jo tuliin juttuun yhden suomalaispariskunnan kanssa, jotka oli ollut täällä jo vuoden alussa. Illalla siis löysin heidät ravintolasta, eipä tarvinnut yksin syödä. Myöhemmin mentiin baarin kahville ja tuli sinne toisiakin. Kaikin puolin onnistunut ilta. Kuitenkin puoli kymmeneltä olin jo menossa nukkumaan. Mikä siten ei onnistunut niin helposti, täytyi etsiä esiin korvatulpat kun musiikki oli niin kovalla. Monta kertaa siten heräilin ja viiden jälkeen ei ollut enää mahdollista nukahtaa. Joten kuten olin puoli seitsemään saakka vuodessa ja lähdin siten uimaan.

Aamiainen oli kohtuullinen ja sen jälkeen rasvaus ja tervetuliaistilaisuuteen meno. Ketä ei näkynyt oli opas. Hirveään kärsivällisesti odoteltiin noin tunti ja kun ketään ei tullutkaan, niin suuntasin jo pois ja sitten tuli porukkaa lisää ja selvisi että meidän kellot oli väärät. No niin kun joka paikassa mainittiin että aikaero on 6 tuntia ja koneessakin näytettiin paikallisajaksi 6 tunnin eroa, todellisuudessa on eroa 7 tuntia. Terve vaan olisi paremmin käyttöä ollut sillekin tunnilla kun istua respassa.

Tilasin siis kaikki retket: meriretken, Holguinin ja Santiago de Cuban. Postikortitkin on ostettu, täytyy vaan kirjoittaa ja laittaa menee. Kävin jo uimassakin 2 kertaa ja suunnittelin tässä mennä etsimään jotain purtavaa. Noh mietitään.

Kommentaare ei ole: