Kuuba reisikirjeldus 19.11.2006, 22:41

Kaksi viimeistä päivää olin Santiago de Cuba:ssa. Perjantai iltana tuli pakattua ja ehdin ennen lauantai lähtöä käydä aamu-uunillakin. Bussissa varasin heti ensimmäisen penkin että olisi hyvää kuvata. Tietysti lähtö hotellilta taas myöhästyi ja kun siten opas busseineen ilmestyi niin oli sillä heti huonoja uutisia, eli troppikana show oli peruttu, kun paikat meni remonttiin. Yhdeltä toiselta hotellilta jäi yksi pariskunta sen takia retkelle menemättä. Alussa käytiin matkan varrella Castron lapsuudenkodissa. Ennen kaupungin varsinaista kierrosta mentiin El Morron linnoitukseen. Siellä oli myös lounas. Kierreltiin kaupungilla ja ehdittiin päivänvalossa vielä Ifigenian hautausmaalla käydä ja sen jälkeen majoitumme Melia Santiago hotelliin. Mun huoneen numero oli 1125. Kun tarkemmin ei selitetty kortin käyttöä, vaan että lukija on oven vieressä, niin kun mulla oli viimeisen päälle kiire toilettiin, niin heitin tavarat lattialle ja kortin johonkin ja WC:hen. Hetken päästä valot sammui ja niin siten istuin pytyllä ja mietin miten tässä nyt niin kävi. Ulkona oli täysi pimeys ja Kuubassa ollaan sähköä säästäviä ja katuvalot on himmeitä, eikä pääse paksujen verhojen läpi. No menin sitten ryömimään ja kyllä se avainkorttikin löytyi ja se olisi pitänyt panna sille varattuun paikkaan.

Kun nyt ei ollut sitä show'ta, oli hirveästi ylimääräistä aikaa. Sen sisutin siten television katseluun. Se hotelli oli paljon tasokampi kuin mikä meillä oli lomakohteessa. Muuten kylppärissä oli vaaka ja illalla se näytti hirveät 90 kg. Onneksi aamuksi oli turvotus laskenut ja paino sen mukaan. (Mutta kyllä voin nyt tunnustaa, että matkalla lihoin liki 4 kg ja hetkellä se on 88, keikkuu sen ympärillä). No antaa olla, kyllä kotona täytyy alkaa taas säännöllinen elämä.

Hotellilla piti kuulema olla joku show. Menin siten katsomaan. Jotain siellä oli mutta suuremman osan ajasta vei muotinäytös. Ei mitään kiinnostavaa, mun pöytään pantiin 4 henkinen espanjakielinen perhe. Hassua oli kun tänä aamuna kun oltiin Vallankumousaukiolla tapasin yhden niistä pariskunnista, jos tarkempi olla ne tunnisti minut ja tuli moikkaamaan. No nyt olen niin uupunut että en enää jaksa kirjoittaa, huomenna sitten.